Turvakoti – askel lapsen eheytymisen tiellä
Useimmilla meillä aikuisilla on kokemusta siitä, miten jatkuva stressi vaikuttaa kykyymme keskittyä, tehdä järkeviä päätöksiä sekä kommunikoida muiden kanssa toimivasti. Tiedämme, miten vahingollista pitkäaikainen stressi on ja miten sairaaksi se voi tehdä meidät. Mutta kuinka syvästi pitkäaikainen pelko ja avuttomuus sitten vaikuttaa pieneen lapseen, joka on vasta koko elämän kantavan kehityksen alussa? Tutkimustulokset ovat pelottavia, mutta antavat myös toivoa tulevaisuuteen.
On syksy ja lehdet alkavat kellastua, kylmyys hiipii sisään huolimatta auringonvalosta, joka vielä valaisee pellot. Kädessäni oleva pieni käsi on kuitenkin lämmin ja hän puhuu niin paljon, etten ehdi miettiä palelevani. Puhe on nopeaa ja huomattavan epäselvää nelivuotiaaksi. Hänen tapansa liikkua on epäkoordinoitua ja kömpelöä. Mutta hänen uteliaisuutensa, jonka avulla hän havaitsee sieniä metsikössä sekä kommentoi niitä, on valtava, kuten myös hänen ilonsa, kun hän lopulta saa heittää keräämänsä pikkukivet toisella puolella mäkeä olevaan järveen. Läts, läts, läts. Sitten hän hiljenee ja katsomme yhdessä renkaita veden pinnalla, kuuntelemme puiden latvojen hiljaista suhinaa. Silloin hän kääntää pienet kasvonsa minuun ja sanoo painokkaasti: Isä on hyvin ilkeä, hän on oikeastaan hyvin, hyvin ilkeä!
ACE, tai lapsuudenaikaiset haitalliset kokemukset, voidaan määritellä kuormittaviksi tapauksiksi, jotka vaikuttavat lapseen joko suoraan tai lapsen lähiympäristön kautta.
Niin kuin kaikilla heillä, jotka viettävät aikaa turvakodissa, myös tällä pienellä pojalla on taakkanaan kokemuksia, jotka eivät ainoastaan ole vaikuttaneet hänen välittömään turvallisuuteensa, vaan ovat myös riskitekijöitä mahdollisille kauaskantoisille seurauksille. Kyseessä on ilmiö, joka ammattikielessä tiivistetään sateenvarjokonseptiksi, ACE (englanniksi Adverse Childhood Experience, eli lapsuudenaikaiset haitalliset kokemukset). Monien tutkijoiden mukaan on kyse aikamme suurista riskitekijöistä, jotka altistavat huonolle terveydelle ja huonompaan sosiaaliseen hyvinvointiin koko ihmisen elämän ajaksi. ACE, tai lapsuudenaikaiset haitalliset kokemukset, voidaan määritellä kuormittaviksi tapauksiksi, jotka vaikuttavat lapseen joko suoraan tai lapsen lähiympäristön kautta. Nämä esiintyvät harvoin yksitellen, vaan kulkevat usein käsikkäin. Tähän kuuluvat esimerkiksi fyysinen väkivalta ja seksuaalinen hyväksikäyttö, avioerot sekä alkoholin tai muiden päihteiden väärinkäyttö perheessä. Perheväkivalta, joko itse lapseen kohdistuva tai lapsen näkemä väkivalta, on ilmiselvästi yksi listan kategorioista.
Jos lapsi säännöllisesti altistuu tämän kaltaisille traumatisoiville kokemuksille, hänellä on muita huomattavasti suurempi riski esim. keskittymis- ja oppimisvaikeuksille, puutteellisille sosiaalisille ja emotionaalisille taidoille sekä puutteelliselle impulssikontrollille. Lisäksi tutkimuksissa näkyy yhteys ACE:n ja muutamien vakavien sairauksien, esim. sydän- ja verisuonitautien, kakkostyypin diabeteksen, hengitystiesairauksien ja jopa syövän välillä.
Tiedämme myös, että lapselle, joka altistuu ACE:lle, voi kehittyä krooninen pelkotila, jossa kehon valmius pakenemaan tai taistelemaan (englanniksi fight or flight -mekanismi) uhkaa vaikuttaa aivojen kehitykseen ratkaisevasti ja kielteisesti. Kun kehon hälytyssysteemi on jatkuvasti aktivoitunut, pyrkivät ne osat aivoista, jotka ohjaavat eloonjäämistä, “ylikehittymään”, samalla kun lapsen normaali ja niin tärkeä kehitys (koskien esim. luottamusta, empatiaa ja yhteenkuuluvuutta) jää varjoon. Lisäksi tulee yhä selvemmäksi, että tämä ns. toksinen stressi uhkaa kääntää ylösalaisin myös kehon oman hormonitasapainon ja immuunijärjestelmän. Seuraukset ovat vakavat, niin yksilön omalle elämänlaadulle, kuin laajasti yhteiskunnallekin. Brittiläisen meta-tutkimuksen* mukaan henkilöllä, joka lapsuudessa on altistunut neljälle tai useammalle ACE-kategorialle, on seitsenkertainen riski aikuisiässä joko syyllistyä rikokseen tai tulla rikoksen uhriksi – verrattuna henkilöihin, jotka eivät ole altistuneet. Tämä on vain yksi esimerkki.
Lapselle, joka on elänyt väkivaltaisissa oloissa, turvakoti voi olla yksi lenkki toimenpiteiden ketjussa elämän vakauttamiselle, jossa luodaan uudelleen edellytykset terveelle kehitykselle ja hyvälle elämälle. Koska se on mahdollista! Tässä prosessissa tehtäväksemme tulee ensinnäkin luoda turvallisuutta ja rauhaa tarjoamalla lapselle fyysistä ja psyykkistä turvaa, päivittäisiä rutiineja sekä kokemuksia siitä, että hänet on nähty ja kuultu. Joskus tämä tapahtuu taideterapian avulla, joskus rakenteellisen keskustelun kautta. Keskustelu tukee aikuista samanarvoiseen kommunikointiin lapsen kanssa siitä, mitkä ovat syyt ja tarkoitus sille, miksi perhe on turvakodissa. Henkilökunnalle on ennen kaikkea kyse siitä, että luodaan jatkuvasti pieniä lämpimän ja hyväksyttävän läsnäolon “taskuja” lapselle. Rauhallinen keskustelu lattialla lelujen keskellä. Rentoutunut, kärsivällinen rauhoittaminen ja varovasti kannustava osallistaminen kaoottisessa ja kovaäänisessä illallistilanteessa. Kävely, jonka ainoana tarkoituksena on poimia pikkukiviä järveen heitettäviksi.
Tiedämme, miten tärkeä luonto on rauhoittamaan ylirasittunutta hermojärjestelmää. Luonto vähentää stressihormoneja ja lisää aivojen kykyä toipua, myös vahvasta psyykkisestä kuormituksesta. Siksi olen niin kiitollinen jokaisesta kävelylenkistä peltojen yli Villa Familian turvakodin ympäristössä Meltolassa. Pienen pojan takia ja meillä olevien muiden lasten takia, joilla kaikilla on kokemuksia, joita heidän ei koskaan olisi pitänyt kokea.
Audelina Ahumada työskentelee ohjaajana Folkhälsanin Villa Familia-turvakodissa ja perhekuntoutuksessa Raaseporissa.
*Hughes et al, 2017: The effect of multiple adverse childhood experiences on health: a systematic review and meta-analysis.