Folkhälsan mukaan kansainväliseen LifeCycle-tutkimusprojektiin - Folkhälsan
04 huhtikuuta 2017

Folkhälsan mukaan kansainväliseen LifeCycle-tutkimusprojektiin

Folkhälsan on mukana uudessa kansainvälisessä EU:n tukemassa tutkimusverkostossa. Sen tarkoituksena on koota yhteen tutkijoita, jotka tutkivat kohortti-tutkimusaineiston kautta miten varhaiset stressitekijät voivat vaikuttaa terveyteen raskauden aikana ja varhaislapsuudessa.

Babyn ligger på rygg och får sin fot lätt masserad.

EU Child Cohort –verkoston avulla on helpompi tunnistaa tuntemattomia tekijöitä varhaisissa elämänvaiheissa, mitkä voivat vaikuttaa terveyteen myöhemmällä iällä.

LifeCycle-elinkaariprojekti yhdistää tietoja yli 250 000 lapsesta ja vanhemmasta Euroopassa ja Australiassa.

-Tutkimushankkeessa pyritään tunnistamaan mahdollisuuksia ja keinoja parhaan mahdollisen alun saamiseksi elämään, ja siten mahdollistaa optimaalisen terveyden myös myöhemmin elämässä, sanoo professori Johan Eriksson, joka johtaa Folkhälsanin tutkimuskeskuksen kansanterveystutkimus-ohjelmaa.

LifeCycle-projekti julkistettiin 3.4.2017, ja se saa tukea EU:n tutkimus- ja innovaatiorahoitusohjelma Horisontti 2020:sta. Projekti on saanut avustusta 10,4 miljoonaa euroa.

Monikansallinen ja monitieteinen verkosto koostuu tutkijoista 18 yliopistosta ja tutkimuskeskuksista kymmenestä Euroopan maasta ja Australiasta.

Verkoston toiminnan myötä syntyy uusia ennalta ehkäisy - ja interventio-menettelytapoja elämän ensi vaiheita varten. Niiden tarkoituksena on antaa uusille sukupolville paras mahdollinen alku elämään.