Opetusministeri Li Andersson kruunaa Suomen Lucian 2020 - Folkhälsan
06 marraskuuta 2020

Opetusministeri Li Andersson kruunaa Suomen Lucian 2020

Suomen Lucian 2020 kruunaa opetusministeri Li Andersson. Vuoden Lucia-juhlallisuudet järjestetään koronatilanne huomioiden, mutta myös tänä vuonna – ja erityisesti tänä vuonna – tunnelmalliset kruunajaiset ovat valon ja ilon juhlaa.

Vuoden 2020 kruunaaja Li Andersson on toisen kauden kansanedustaja sekä opetusministeri kesästä 2019 lähtien.

Lucia tuo monelle valoa ja iloa vuoden pimeimpänä aikana, mutta kulttuuriperinteen lisäksi Lucia on myös keräys. Lucia-keräyksen tuotot käytetään tänä vuonna erityisen ajankohtaisesti haastavan arjen kanssa kamppailevien perheiden tukemiseen.

Lucia kruunataan sunnuntaina 13. joulukuuta klo 17 Helsingin tuomiokirkossa. Vallitsevan tilanteen vuoksi kirkko ei ole avoinna yleisölle. Tunnelmallisesta tapahtumasta voi kuitenkin aiempien vuosien tapaan nauttia televisiolähetyksen kautta. Lisätietoja koronatilanteen tuomista muutoksista löydät Folkhälsanin sivustolta.

Suomen Lucian äänestys on nyt käynnissä. Tutustu vuoden ehdokkaisiin ja lue lisää sekä osallistu Lucia-keräykseen Suomen Lucian sivustolla www.lucia.fi.

Kuva: Helena Heiskanen / Opetus- ja kulttuuriministeriö