Helsingin yliopiston, HUSin ja Folkhälsanin tutkijat ovat tunnistaneet uuden geenin, jonka variantit aiheuttavat perinnöllistä, lapsuusiässä alkavaa osteoporoosia. Geenivirhe löytyi ensimmäisenä kahdesta suomalaisesta perheestä.
Professori Outi Mäkitien johtama tutkimusryhmä tunnisti vallitsevasti periytyvää lapsuusiällä alkavaa osteoporoosia aiheuttavan geenivirheen perintötekijässä, jota ei aikaisemmin ole yhdistetty luustoon eikä osteoporoosiin.
– Tunnistimme laajojen geneettisten tutkimusten avulla osteoporoosia aiheuttavan geenivirheen kahdessa suomalaisessa perheessä, joissa esiintyy tätä sairautta. Yhteistyössä hollantilaisten ja yhdysvaltalaisten tutkijoiden kanssa löysimme näiden suomalaisperheiden lisäksi neljä muuta perhettä, joissa saman geenin mutaatiot johtavat joko osteoporoosiin – kuten suomalaisilla potilailla – tai vielä vaikeampaan luustosairauteen, johon liittyy myös vaikea lyhytkasvuisuus ja luuston poikkeava muotoutuminen, Mäkitie kertoo.
Potilailla oli lapsuusiässä toistuvia kyynärvarsimurtumia ja selän nikamamurtumia. Luun koepalan histologinen tutkimus paljasti etenkin luun kuorikerroksen olevan rakenteeltaan hauras ja onkaloinen. Myös luun mineraalistuminen oli poikkeavaa ja luukudos oli huokoista ja normaalia heikompaa.
Potilailla oli lapsuusiässä toistuvia kyynärvarsimurtumia ja selän nikamamurtumia. Luun koepalan histologinen tutkimus paljasti etenkin luun kuorikerroksen olevan rakenteeltaan hauras ja onkaloinen. Myös luun mineraalistuminen oli poikkeavaa ja luukudos oli huokoista ja normaalia heikompaa.
Sairauden aiheuttajaksi paljastuivat SGMS2-geenissä esiintyvät mutaatiot. SGMS2-geeni koodaa sfingolipidien aineenvaihduntaan liittyvää entsyymiä; mutaatiot johtavat entsyymin toiminnan muuttumiseen ja – osittain vielä tuntemattomien mekanismien kautta – vaikeaan häiriöön luuston aineenvaihdunnassa ja mineralisoitumisessa, toteaa yksi projektin päätutkijoista, FT Minna Pekkinen.
Mutaation kantajilla oli lapsuusiästä alkaen esiintynyt murtumia raajoissa ja selkänikamissa vähäistenkin vammojen seurauksena. Osalla esiintyi myös neurologisia oireita, joista erityisen yleinen oli kasvohermon ohimenevä halvaus, mikä saattaa Mäkitien mukaan ollakin yksi tämän osteoporoosimuodon tunnusmerkeistä.
Kolmelta potilaalta saadun luunäytteen tutkiminen osoitti, että potilaiden luukudoksessa oli eroavuuksia normaaliin luukudokseen verrattuna: luusolujen määrä oli poikkeava ja luun mineralisoituminen oli häiriintynyt. Erityisen selviä muutokset olivat kuoriluun – luun pintakerroksen – alueella, jossa SGMS2-geeni ilmeni voimakkaimmin.
– Tämä geenilöytömme on hyvin tärkeä, koska se lisää merkittävästi ymmärrystä osteoporoosin taustalla olevista mekanismeista ja avaa uusia mahdollisuuksia osteoporoosin diagnostiikan ja lääkehoitojen kehittämisessä, Mäkitie toteaa.
Osteoporoosille eli luukadolle on ominaista pienentynyt luuntiheys ja luun mikrorakenteen heikkeneminen, jotka ilmenevät luuston haurastumisena ja lisääntyneenä murtuma-alttiutena. Nykykäsityksen mukaan perimä on yksi tärkeimmistä luun lujuutta määräävistä tekijöistä. Tähän mennessä on kuitenkin tunnistettu vain joitakin merkittäviä luukadon riskiin vaikuttavia geenejä, joiden mutaatiot aiheuttavat suvuittain esiintyvää osteoporoosia.
Helsingin yliopistossa, HUSin Lastensairaalassa ja Folkhälsanin tutkimuskeskuksessa toimiva Mäkitien tutkimusryhmä tutkii varhain alkavan osteoporoosin syitä ja erityisesti osteoporoosille altistavia geenivirheitä. Ryhmä on jo aiemmin tunnistanut yhden uuden osteoporoosimuodon (Laine CM et al. NEJM 2013).
Lisätietoja:
Professori Outi Mäkitie, Helsingin yliopisto, HUS ja Folkhälsan
Sähköposti: outi.makitie@helsinki.fi
Viite: Pekkinen & al. Osteoporosis and Skeletal Dysplasia Caused by Pathogenic Variants in SGMS2. JCI Insight, Feb 2019
